Tampere, Mansesteri, Manse, Tampestere… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki, jossa asuu hieman vajaa 240 000 ihmistä. Se on pääkaupunkiseudun jälkeen yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupunkialueista. Muuttovirta Tampereelle on suuri ja siitä Tampereen kelpaakin olla ylpeä.
Monille Tampere tuo myös mieleen suomalaisen television helmet kuten Kummeli, Reinikainen ja Pikku Kakkonen. Nämä sarjat ovat myös olleet omiaan popularisoimaan Tampereen murteen ja varsinkin kaikkien tunteman täytesanan ”nääs”.
Kerromme tässä artikkelissa lisää Tampereesta ja siitä, mitä siellä voi tehdä. Kaupunki on jo pitkään toivottanut tervetulleeksi niin uudet asukkaat kuin turistitkin. Tampere on yksi niistä Suomen kaupungeista, joka on kaikkien huulilla, ja joka ei ole vain ”kiva kesäkaupunki”.
Tiesitkö tätä Tampereesta?
Tampere on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. Tämä voi päästä unohtumaan, sillä onhan Tampereella eläväinen veneilykulttuuri ja kaksi valtavaa järveä ympärillään.
Mustaamakkaraa ostetaan aina euromääräisesti eikä painon mukaan. Tilaus voi olla esimerkiksi ”viidellä eurolla”. Jos sen sijaan tilaat ”parisataa grammaa”, paljastat välittömästi olevasi jostain muualta. On kuitenkin ihan ok kysyä esimerkiksi ”paljonko vitosella saa mustaamakkaraa?” Huomaa myös perinneruuan nimen taivutus!
Linja-autoa sanotaan Tampereella nysseksi. Se on lyhenne sanoista ”nyt se tulee”, minkä vuoksi sanan monikko on ”nynnet”. Tampereelle tulevan raitiovaunun kansankielisestä nimityksestä väitellään kuitenkin vielä.
Näsinneula on Suomen korkein rakennus ja Pohjoismaiden korkein näköalatorni. Ylhäällä olevasta ravintolasta näkee koko Tampereen ja vähän enemmänkin. Tornin huipulla on myös säämajakka, jonka valot kertovat, millainen sää Tampereella on juuri nyt.
Tampereella on Suomen suurin ruotsinkielinen kielisaari: kaupungissa asuu hieman vajaat 1 200 henkilöä, joiden äidinkieli on ruotsi, mikä tekee Tampereesta suurimman ruotsinkielisen yhteisön, joka ei ole maantieteellisesti kiinnittynyt perinteiseen ruotsinkieliseen alueeseen.
Kaikki Suomen poliisit koulutetaan tätä nykyä Tampereella. Poliisiammattikorkeakoulu on toiminut Tampereella vuodesta 2008 ainoana paikkana Suomessa, jossa voi hankkia poliisin ammattipätevyyden sen jälkeen, kun Espoossa toiminut erillinen piste yhdistettiin Tampereen kouluun.
Tampereella on paljon tarjottavaa
Koska Tampere on niin iso paikka, löytyy sieltä aivan varmasti jokaiselle jotakin. Kaupungissa on paljon erilaisia majoittumismahdollisuuksia ja uusia moderneja hotelleja on noussut 2010-luvun aikana useampi. Yöpyminen onnistuu myös lähellä luontoa, sillä Hatanpään leirintäalueelta on alle puolen tunnin matka aivan kaupungin ydinkeskustaan.
Kulttuuri-ihmisen kannattaa varata useampi päivä kaupungissa, sillä erilaisia museoita ja muita nähtävyyksiä on runsain mitoin. Tampereen ehkä tunnetuin museo onkin museokeskus Vapriikki, jossa pääsee tutustumaan kaikkeen aina peleistä jääkiekkoon ja eläimistä sisällissotaan. Raili ja Reima Pietilän arkkitehtuurisia hienouksia on ripoteltu ympäri kaupunkia: näitä ovat muun muassa kaupungin pääkirjasto Metso, Kalevan kirkko ja Hervannan toimintakeskus.
Urheilun suurkuluttajalle Tampere on myös varmasti antoisa paikka. Kaupunki on kunnostautunut erityisesti jääkiekon ja jalkapallon saralla. Hakametsän hallilla, joka muuten on Suomen vanhin jääkiekkohalli, pelaavat sekä Tappara että Ilves. Tampereen stadionilla Ratinassa on pelattu jopa EM-kisojen karsintoja.
Särkänniemi on koko perheen huvipuisto hieman kaupungin ydinkeskustan ulkopuolella, ja siellä saa vietettyä päivänsä jännien laitteiden, hyvän ruuan ja monipuolisen ohjelman parissa. Paikalle on helppo tulla omalla autolla, mutta sesongin aikana keskustasta tulee myös aivan oma bussilinja suoraan porteille.
Musiikki on myös Tampereella aivan omaa luokkaansa. Kaupunki on monien Suomen tunnetuimpien bändien ja artistien kotikenttää: Popeda, Mikko Alatalo ja Petri Nygård. Lisäksi ehkä kaikkien aikojen tunnetuin tamperelaismuusikko, Juice Leskinen, raivasi tietä aivan uudelle musiikkityylille: manserokille.
Tampere ei siis jätä ketään kylmäksi – tule nääs käymään!