Hiedanrannan historia

KYLÄSTÄ TEHTAAKSI

Hiedanrannan asutuksen historia ulottuu keskiaikaan, jolloin alueella sijaitsi Lielahden kylä. Kylän taloista muodostettiin vuonna 1682 ratsutila, rustholli, jonka tehtävä oli varustaa asekuntoinen mies ja hevonen sotapalvelusta varten. Lielahden rustholli oli pitkään säätyläisomistuksessa ja sillä on ollut useita eri omistajia.

Vuosina 1847–69 tilan omisti kenraalimajuri Claes Alfred Stjernvall, jonka perikunnalta Wilhelm von Nottbeck osti tilan vuonna 1872.

1890-luvulla Wilhelm von Nottbeckin poika Wilhelm Fredrik von Nottbeck perusti maille ajanmukaisen malli- ja suurtilan, rakennuskanta uudistettiin ja se sai vuonna 1893 kartanomaisen päärakennuksen. Rakennusta ympäröivät puisto- ja puutarhaosat sekä talous- ja työväen asuinpihat. Kartanon maille sijoitettiin myös Nottbeckien sukuhautausmaa. Nottbeckit luopuivat tilasta vuonna 1904.

Hiedanrannan muutos tehdasyhdyskunnaksi alkoi vuonna 1913, kun J. W. Enqvist Oy osti kartanotilan ja perusti sen alueelle sulfiittiselluloosatehtaan. Uutta rakennuskantaa alettiin rakentaa jo samana vuonna vanhan navetan yhteyteen. 1930-luvulla tehdas sai uuden ranskalaisen omistajan ja laajentaminen hiipui lamakauden ja sodan seurauksena. Vuonna 1965 A. Serlachius Oy osti tehtaan oman teollisuustuotantonsa laajennusalueeksi.

2000-luvulla tehtaan omistajaksi tuli M-Real. Teollisuustuotanto alueella lopetettiin vuonna 2008.

HIEDANRANNAN RAKENNUSTEN HISTORIAA

Lielahden Kartano

Lielahden kartanon linnamaisen päärakennuksen valmistumisvuotena pidetään vuotta 1893. Kartanon rakennustyylissä on piirteitä historiallisesta romantismista, gotiikasta ja uusrenessanssista. Rakennuksessa on kaksi asuinkerrosta, kellarikerros, korkea avovintti sekä kaksi tornia, ja sen nykyinen ulkoasu ja tilajako vastaavat pääosin vanhoja piirustuksia. Tehdasajan alusta lähtien rakennus on toiminut toimitusjohtajan asuntona ja konttorikäytössä, kuten nykyisinkin.

Kartanon sisätiloja Nottbeckien aikaan 1900- luvun vaihteessa. Vapriikin kuva-arkisto

Makasiini ja mankelihuone

Kaksikerroksista, alun perin ilmeisesti viljamakasiinina toiminutta tiilirakennusta käytettiin myöhemmin hevosvaunu- ja autotallina. Rakennuksen päätykolmiossa on vuosiluku 1874, mutta sen rakentamisajankohdasta ei ole varmuutta.

Mankelihuone on yksihuoneinen uusrenessanssihenkinen puurakennus, joka on voinut olla olemassa jo ennen nykyistä kartanon päärakennusta. Sitä käytettiin kartanon mankelihuoneena vielä 1950-luvulla. Rakennusta on kutsuttu myös ”mankeliarkistoksi”, koska rakennukseen on ollut sijoitettuna myös arkistoaineistoa. Hyvin säilynyt rakennus on ilmeisesti alkuperäisessä asussaan.

Enqvist-yhtiön autoja 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Reino Branthin, Vapriikin kuva-arkisto

Maakellari ja aitta

1800-luvun loppupuolelta peräisin oleva tiiliholvattu maakellari edustaa samaa koristeellista tyyliä kuin kartanokin. Se on voinut olla osa aiemmin laajempaa rakennusta. Kellari on kunnostettu kesällä 2016.

Aitta ei ole osa kartanon alkuperäistä talouspihaa, vaan tiettävästi tehtaan omistaja Enqvist siirsi sen nykyiselle paikalleen 1910–1930-luvulla yhtiön puuhiomolta Killinkoskelta. Tehtaan aikana aittaa käytettiin puutarhatyökalujen varastona. Se on pääosin siirtoajankohdan asussa.

Kartanon puisto

Kartanon pohjois-, länsi- ja eteläreunalle perustettiin puisto viimeistään 1890-luvulla Nottbeckien rakentaessa siihen asuinrakennuksensa. Alueella sijaitsi muun muassa tenniskenttä, kasvihuoneita ja hedelmäpuutarha. Suihkulähteestä on jäljellä kehikko. Rannan tuntumasta on purettu 1800-luvun lopulta peräisin ollut huvilamainen asuinrakennus. Tuolta ajalta on myös puiston näköalatasanne, jonka portaikon yläpuolella sijaitsi huvimaja. Rannassa on edelleen jäänteitä laiturista, jonka päässä oli uimahuone tai sauna.

1880-luvulla otetussa valokuvassa näkyy puistossa sijainnut huvila. Vapriikin kuva-arkisto

Suunnittelukonttori

Julkisivuiltaan jugendin ja klassistisen tyylin piirteitä sisältävän kaksikerroksisen puutalon suunnittelija tai rakennusvuosi eivät ole tiedossa. Talo on ollut asuinrakennus ja myöhemmin se toimi tehtaan toimistona. Rakennukseen on tehty laajennuksia todennäköisesti 1930–1950-luvuilla. Viimeksi rakennuksessa on ollut tehtaan lakiosaston toimistohuoneita sekä koulutustiloja, mutta se jäi käytöstä jo tehtaan toiminnan aikana.

Suunnittelukonttori, kunnossapitokonttori ja kasvihuone 1930-luvulla otetussa valokuvassa. Kalle Kurki, Vapriikin kuva-arkisto

Kunnossapitokonttori

Klassistisia ja jugendhenkisiä piirteitä omaavan rakennuksen rakennusajankohdasta on epävarmuutta. Mahdollisesti palvelusväen käytössä aiemmin ollut rakennus siirtyi tehtaan käyttöön vuoden 1913 jälkeen ja kunnostettiin konttoriksi. Myöhemmin 1910-luvun alkupuolella se muutettiin asuinrakennukseksi tehtaan virkailijoille. Myöhemmin rakennus muutettiin toimistotiloiksi, missä tarkoituksessa se toimi tehdasajan lopussa.

Suunnittelukonttori ja kunnossapitokonttori 1930-luvulla otetussa valokuvassa. Kalle Kurki, Vapriikin kuva-arkisto

Vedenpuhdistuslaitos

Vuonna 1929 valmistunut Birger Federleyn suunnittelema vedenpuhdistuslaitos rakennettiin, koska selluloosan valkaisussa tarvittiin puhdistettua vettä. Aiemmin tehtaan käytössä oli rannassa sijaitseva pumppaamo. Vuonna 1936 laitokseen rakennettiin laajennusosa kartanon kasvihuoneiden ja tenniskentän paikalle. Rakennuksen alkuperäiset sisätilat ja vedenpuhdistusteknologia ovat säilyneet.

930-luvun valokuvassa näkyvät vedenpuhdistuslaitos laajennusta edeltäneessä asussaan sekä laajennuksen alle jääneet tenniskenttä ja kasvihuoneet. Vapriikin kuva-arkisto

Sähköinstrumenttiosasto

Rakennus on valmistunut kahdessa vaiheessa, pohjoispäädyn suunnitteli Birger Federley 1923 ja eteläpäädyn M. Mikama 1951. Rakennus on julkisivuiltaan 1950-luvun muutosten aikaisessa asussa ja alkuperäinen kapeampirunkoinen osa on edelleen tunnistettavissa. Rakennuksessa sijaitsivat putki- ja peltiverstas, hitsaamo ja paja, sähköverstas sekä työntekijöiden sosiaalitiloja ja toimisto.

Rakennuksen alkuperäiset piirustukset. Birger Federley 1923. M-Realin arkisto, Tampereen kaupunginarkisto

Konepaja ja puutyöverstas 

Rakennus sijaitsee Lielahden kartanon navetan itä–länsi-suuntaisen siiven paikalla, jossa tehtaan toiminta aloitettiin vuonna 1913. Birger Federleyn vuonna 1914 tekemän muutospiirustuksen mukaan siipeen sijoitettiin korjaamo sekä paja ahjoineen. Seuraavaksi paikalle rakennettiin Federleyn vuonna 1920 suunnittelema kaksikerroksinen verstasrakennus. Rakennuksen alakerrassa sijaitsivat konepaja, keskusvarasto sekä työkaluosasto ja yläkerrassa oli puutyöverstas. Rakennuksen julkisivut ovat säilyneet pääosin ennallaan, vaikka yksityiskohtia onkin poistettu.

Rakennuksen toisen kerroksen remonttiverstas 1900-luvun alkupuolella. Vapriikin kuva-arkisto

Portinvartijan talo, pumppaamo ja möljä

Kaksikerroksinen tiilirakennus kerrotaan olleen Nottbeckien kartanon portinvartijan asunto. Talo on todennäköisesti rakennettu samoihin aikoihin kartanon päärakennuksen kanssa 1890-luvulla. Rakennus on viimeksi ollut konttorikäytössä, mutta se on jäänyt tyhjilleen jo tehtaan aikana. Sen alkuperäinen julkisivukoristelu, tilajako sekä vanhoja rakenteita on säilynyt.

Birger Federleyn suunnittelema, vuonna 1914 valmistunut pumppaamo on tehtaan ensimmäisiä rakennuksia. Punatiilirunkoinen pumppaamo jäi käytöstä jo 1930-luvulla, kun tehtaan vettä ryhdyttiin ottamaan puuputken kautta Jänislahdesta. Pumppaamotoiminnan päätyttyä rakennus muutettiin varastoksi ja ilmeisesti 1970-luvun taitteen tienoilla työntekijöiden sosiaalitilaksi ja huoltorakennukseksi. Se on ovia lukuun ottamatta julkisivuiltaan alkuperäisessä asussaan.

Rannan lastauslaituri oli käytössä tukkien uittokuljetuksia varten tehtaan alkuvuosista lähtien. Aluksi laituri oli puurakenteinen, mutta sitä muutettiin ja lisärakennettiin vuosikymmenten aikana. Viimeistään 1920-luvun alussa laiturin päähän ulotettiin tehtaan raideliikenteen kiskotus. 1900-luvun puolivälissä laiturin päähän rakennettiin uittotukkien nippunosturi. Betonipylväät ovat jäänne tästä nippunosturista. Möljä jäi pois käytöstä Näsijärven uittojen päätyttyä ja tehtaan tuotantosuunnan muututtua 1980-luvulla.

Portinvartijan talon ja pumppaamon muodostama aluekokonaisuus 1970-luvun ilmakuvassa. Scan-Foto, Vapriikin kuva-arkisto.

Vesitorni

Vuoden 1918 sisällissodan aikana tehtaan toiminta oli pysähdyksissä ja se kärsi myös vaurioita tykkitulen johdosta. Sodan jälkeen toiminta käynnistettiin uudelleen ja tehtaan käyttöön rakennettiin Birger Federleyn suunnittelema punatiilinen vesitorni. Vesitornia tarvittiin tehtaan ja teollisuusyhdyskunnan vedenjakeluun, mutta sen kerrotaan palvelleen myös viereisen Niemen maatilan vesitaloutta. Lisäksi sitä käytettiin tehtaan palokunnan letkujen kuivattamiseen. Rakennus on alkuperäisessä kunnossa ja myös vesisäiliö on edelleen jäljellä.

Vesitorni valokuvassa 1920-luvulta. Vapriikin kuva-arkisto

>> Hiedanrannan historiaa, PDF

>> Hiedanrannan historiaa 2, PDF

Hiedanrannan alueen ja rakennusten historiasta kertovien kylttien sisällön suunnitteli FM, historian tutkija Mikko Pollari.

Lähteet:

Enqvist, Reinhold: Enqvist-suvun tie teollisuusrakentajiksi Tampereella. Esitelmä, 2017.
Hiedanrannan rakennusten historiakirjanen. Asiakaskehitystoimisto Kuowi Oy.
Korpinen, Ville: Bobrikovin mökki. Asiakaskehitystoimisto Kuowi Oy, 2006.
Lyyra-Seppänen, Anna: Suullista perimätietoa Lielahden entiseltä tehdasalueelta. Pirkanmaan maakuntamuseo, 2016.
Niukko, Kirsi ja Heiskanen, Jari, Hiedanrannan rakennetun ympäristön selvitys [Rakennuskortit ja liitekartat]. Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto 2016.
Rahkonen, Riikka ja Seppänen, Jouko: Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat. Tampereen kaupunki, 2016.
Randell, Seppo, Näköala vainiolta, Lielahden kaupunginosakirja. Tampereen kaupunki, 1997.
Raninen, Sami: Tampere Lielahti Hiedanranta arkeologinen inventointi 2015. Pirkanmaan maakuntamuseo, Kulttuuriympäristöyksikkö, 2015.
Saarenheimo, Juhani: Vanhan Pirkkalan historia. Vanhan Pirkkalan historiatoimikunta: Nokia,
Pirkkala, Tampere & Ylöjärvi, 1974.
Tolvanen, Kaisa: Ab J. W. Enqvist Oy:n selluloosatehdas - Lielahden tehdasyhdyskunta ja sen kehittyminen. Julkaisematon tutkielma, Tampereen yliopisto, 2017.